Ehdolla Hollolan kuntavaaleissa
Olen Tuulia Salo Hollolan Heinlammilta, työskentelen puhelinoperaattorilla asiantuntijana. Minulla on neljä aikuista poikaa ja olen kymmenelle lapsenlapselle mumma. Isovanhemmuus on loistohommaa. Lapsista saa ja voi nauttia täysin siemauksin.Rakastan luontoa, metsässä samoilua, marjastusta ja sienestystä. Neulon, eli kudon niin kuin itse sanon, mieluusti sukkia ja lapasia. Saippuakuplia puhaltelen ilokseni usein. Uutena harrastuksena olen aloittanut näyttelemisen. Olen ensi kesänä Urajärven kartanoteatterin kesäteatterinäytelmässä Veli veljeä vastaan 1918 torpparin vaimona.
Nuorena minulla oli kiire hankkia perhe ja koulunkäynti jäi taka-alalle. Opiskelin vasta myöhemmällä iällä. Ylioppilas minusta tuli 1995, 43 vuotiaana. Ammattikorkeakoulusta valmistuin 2002. Silloin päätin, etten enää ikinä opiskele. Minun ei ikinä kesti puolitoista vuotta ja kas, löysin itseni Lappeenrannan yliopistosta opiskelemasta digitaalista viestintätekniikkaa ja tietojohtamista. Valmistuin 2008 diplomi-insinööriksi hyvin arvosanoin. Olin melkoisen ylpeä itsestäni. Olin opiskellut ja tehnyt työtä samalla. Voimani olivat riittäneet melkoiseen ponnistukseen.
Olen ollut kuntapolitiikassa mukana reilut 8 vuotta. Olin jo lopettamassa yhteisten asioiden hoidon ja ajattelin aloittaa itsestäni huolehtimisen. Keväänkorvalla minua houkuteltiin jatkamaan ja lopulta oivalsin, että minua ehkä saatetaan tarvita vielä seuraava kausi Hollolan valtuustossa.
Yksin meistä ei kukaan saa vietyä asioita eteenpäin. On tehtävä yhteistyötä ja siksi on tärkeää luoda verkostoja yli puoluerajojen. Viime kaudella olen ollut monessa mukana, muun muassa valtuutettuna, Teknisen lautakunnan puheenjohtajana, Demokratiatyöryhmän puheenjohtajana. Kunnanvaltuusto on se elin, joka käyttää ylintä päätäntävaltaa kunnassa. Ei yhdenkään yksittäisen lautakunnan tai hallituksen puheenjohtaja, vaikka niinkin olen kuullut väitettävän.
Valtuuston päätökset vaikuttavat arjen lähipalveluihin ja oman elinympäristön viihtyisyyteen. Panostan palvelujen kehitykseen, koulutukseen ja kaavoitukseen.
Toimiva julkinen liikenne tulee olla jokaisen kuntalaisen ulottuvilla. Lasten tulee saada laadukasta opetusta ja vapaa-ajan palvelut edullisesti niin, että kaikilla on mahdollisuus osallistua.
Lähtökohtaisesti oletan, että asioista
päätetään avoimesti, asiakaslähtöisesti, rehellisesti, oikeudenmukaisesti ja
yhdenvertaisesti kaikki kuntalaiset ja kunnanosat huomioon ottaen.
Valitettavasti tulevaisuus ei näy kristallipallosta, eikä sitä rakenneta ihmetempuilla. Asiat eivät vain tapahdu, vaan niihin voi myös vaikuttaa. Uusin aloitteeni julkaisiin eilen.